Hotelli Ellivuori SkiEllivuori

Uutiset

Perjantai 13.07.2012

Euronats 2012 toi Street Rod -autot Vuoreen

16. European Street Rod Nationals EURONATS 2012 -tapahtuma on kerännyt Vuoreen satoja Street Rod -autoja, joita voi ihastella vielä koko viikonlopun 15. päivään asti. Tapahtuma alkoi torstaina ja tänään perjantaina alueelle odotetaan saapuvaksi vielä sataa autoa.

Autoja saapuu tai on jo saapunut useista maista. Pohjoismaiden lisäksi tapahtumaan osallistuu autoharrastajia laajalti myös muualta Euroopasta, kuten Englannista ja Saksasta. Mielenkiintoinen tapahtuma tarjoaa yleisölle silmänruokaa lauantaina järjestettävän Road Runin muodossa. Road Run -kulkuetta voi ihastella myös Sastamalan keskustassa. Sunnuntaina Hotelli Ellivuoren piha-alueella järjestetään yleisölle avoin Show & Shine -autonäyttely. Näyttely alkaa kello 10 ja päättyy kello 15. Yleisöllä on mahdollisuus osallistua ja äänestää näyttelyn parasta autoa valittavaksi People Choice -voittajaksi.

Lisätietoa Finnish Street Rod Association -verkkosivuilta, osoitteessa www.fsra.fi